Syy huoltokatkokseen

"IIP PIIP PIIP!"

Arvoisat lukijat! Pahoittelen pitkäksi venähtänyttä taukoa, tai "huoltokatkosta", joka on esiintynyt Droidikorjaamon toiminnassa. Vaikka joskus sitä onkin vähän hankala uskoa että elämässä on muutakin kuin omat harrastukset niin nyt jos koskaan se on ilmennyt jopa allekirjoittaneelle. Aikamoista!

Homman nimi on siis se, että allekirjoittanut kosi avopuolisoaan 31.10.2009 ja sai myöntävän vastauksen. Eli allekirjoittanut on rakkaansa kanssa lentämässä kohti avioliiton planeettaa nopeammin kuin seonnut avaruusmato. Häähössötyksen ohessa päätimme että häät ovat huhtikuussa 2010 ja sitä toki seuraa törs... eikun häämatka romanttiseen Pariisiin.


"I find your lack of fa... NO HUH HUH!"

Vaikka häät vievätkin valitettavasti "jonkin verran" siitä rahasta jota vaaditaan Droidikorjaamon arsenaalin ylläpitoon aion silti jatkaa kirjoittelua jahka ehdin ja jos suinkaan keksin jotain järkeviä aiheita. Ei se aina helppoa ole mutta yritetään nyt kuitenkin. Aikomuksenani on vielä ennen joulua postata kuvapainotteinen viesti jossa kaksi Rancoria tekevät mitä osaavat parhaiten, eli pistävät kamaa päreiksi ja syövät jotain onnettomia piruparkoja.

May the win be with you!

Niin paljon klooneja...

"Kuolemaa kylvämässä yön pimeydessä..."

Sinä lyhyehkönä aikana kun olen keräillyt modernia SW kamaa olen monesti miettinyt, että kuinka helvetin monta erilaista kloonisotilasta Hasbro on oikein julkaissut? Pelkässä Clone Wars sarjassa tuntuu olevan joka toinen figuuri joku helvetin repaint tai kitbash klooni. Siihen kun lisätään vielä realistiset hahmot ja kaikki alusten mukana tulleet ukot niin päästään varmasti melko huikeisiin lukemiin!

Alunperin tein sellaisen päätöksen, että en alkaisi keräämään klooneja ollenkaan. "Joo mä pysyttelen ihan noissa Original Trilogy soltuissa, kyllä ne Stormtroopereita pitää olla" tuli joskus kaverille seliteltyä. Noh, munilleen meni sekin ja nyt minulla on kasvava määrä näitä Temuera Morrisonin äpärälapsia. Onhan tietty Galactic Marinet hienoja violeteissa takeissaan ja kyllähän ne näyttävät kovasti vintage Snowtroopereilta. Ehkä ne eivät kaikki ole ihan ankeita...


"I love the smell of napalm in the morning..."

Tänään sain lopulta hankittua jotain vähän erikoisempaa kokoelmaani noita klooneja ajatellen. Kyseessä on siis Republic Gunship Clone Wars minisarjan väreillä ja se on jumalauta iso! Tämä alunperin jonkun Amerikkalaisen kauppaketjun exclusive julkaisuksi väsätty alus on neljäs versio kyseisestä mörssäristä ja ilmeisesti suhteellisen harvinainen näillä semiarktisilla lakeuksilla. Ilman noita nurkissa lojuneita klooneja se näyttäisi suht hoopolta mutta kun sillä on ihan oma miehistönsä niin kyllä nyt passaa kylvää tuhoa!

Aluksessa on tilaa kahdelle pilotille ja ties kuinka monelle sotilaalle. Pommeja ja ohjuksia on enemmän kuin edes muistan ja matkustamon lattia irtoaa nappia painamalla helpottaen solttujen maihinnousua. Kivana mausteena näiden lisäksi on napinpainalluksella yhtä aikaa avautuvat sivuovet. Kaiken tämän kruunaa todella räheä paint job monster irvistyksineen ja tiikerinraitoineen. Nyt kun vaan keksisi että minne ihmeeseen saan tuon jättiläisen mahtumaan...

Droidikorjaamon Kirjasto #1

"Siitäs saitte!"

Sitkeähkön odottelun jälkeen samannimiseen videopeliin perustuva The Force Unleashed (Kirj. Sean Williams) ilmestyi äskettäin pokkarina. Ajatus siitä, että maksaisin jotain 20€+ peliin perustuvasta kovakantisesta versiosta tuntui jotenkin hölmöltä joten ihan mielelläni odottelin pokkaripainosta (joka maksoi Akateemisessa vajaa 9€). Sarjakuva oli jo hankittu etukäteen ja luettu muutamaan otteeseen eli tarina oli minulle jo tuttu.

Teille jotka ette tiedä mistä on kyse kerron aiheesta pähkinänkuoressa. Eli kyse on Star Wars trilogioiden väliin sijoittuvasta "multimediaprojektista" joka pyörii Darth Vaderin salaisen oppilaan Starkillerin ympärillä. Mukana kuvioissa on Starkillerin aluksen, Rogue Shadown, pilotti Juno Eclipse, tarinan alkuvaiheessa sokeutuva (ja alkoholisoituva) jedimestari Rahm Kota sekä PROXY niminen protokolladroidi, joka avustaa päähenkilöämme silloin ei yritä tappaa tätä.

Tarinan ideana on se, että Starkiller etsii Vaderin käskystä elossaolevia jedimestareita tappaakseen heidät ja lopulta, hohhoijaa, että Starkiller tappaisi Palpatinen Vaderin avulla. Eli ihan peruskauraa siis. Tässä ohessa kerrotaan myös miten kyseinen sälli on vaikuttanut Rebel Alliancen syntyyn.

Tarina on ihan hyvin kirjoitettu eikä sorru SW kirjojen pahimpiin korniuksiin kuten vaikkapa Coruscant "voi jumalauta mitä paskaa" Nights tai 90-luvun vastaava "multimediaprojekti" Shadows Of The Empire joka oli melkoista myötähäpeän riemukavalkaadia. Tässä tarinassa Leia ei sentään käyttäydy kuin kiimainen teinityttö. Häpeä, Steve Perry! Sarjakuvaan verrattuna tarina on toki moniulotteisempi ja kirjassa päästään tutustumaan kilahtaneeseen, droideja korjailevaan (kuulostaako tutulta?) jedimestariin Kazdan Paratusiin sekä alkuperäisen Death Starin orjatyöläisiin.

Vaikka tarinassa on paikoitellen pirun kova meininki, vaikkapa Raxus Primen kaatopaikkaplaneetalla tai Felucian sademetsissä, niin silti kirja ei onnistu nousemaan SW tarinoiden parhaimmistoon. Päähenkilö tuntuu ehkä pikkasen liian omnipotentilta hahmolta ollakseen uskottava Darth Vaderin rakkikoirana. Jos tyyppi voi tempaista Star Destroyerin alas taivaalta(!!!) niin miten oman mestarinsa kukistaminen voi olla enää niin vaikea homma? Ehkäpä se sitten toimii paremmin pelissä, tiedä häntä. Muutenkin tarina alkoi toistaa itseään loppua kohti.

Sivuhahmoista on vielä pakko mainita pornahtava Zabrak jedineito Maris Brood josta olisi hauska lukea enemmän. Jotenkin tämä Sith versio Aaliyah Securasta vetoaa sisäiseen teinipoikaani ja totta helvetissä hänen myöhemmät seikkailunsa kiinnostaisivat.

No mutta joo, ihan ok perushömppää kaipaaville SW faneille tätä voi hyvinkin suositella mutta muiden kannattaa ehkä odotella lokakuussa ilmestyvää kauhutarinaa Death Troopers, josta oli muutaman sivun näyte TFU:n lopussa.

P.S. Minulle saa tarjota TFU figuureja! Maris Brood ja Juno Eclipse ovat erityisesti hakusessa!

Vuosisadan rancortarina

"Aidez-moi ! Aidez-moi !"

Rancor, tuo legendaarinen peto ja avaruuden vaarallisimpiin otuksiin kuuluva galaktinen hirviö on viimeinkin kokoelmassani! Tai tarkemmin sanottuna felucialainen viidakkorancor, mutta eipä tartuta yksityiskohtiin. Se tappaa kaiken ja vähän enemmänkin kodissa ja puutarhassa koska sitä vartenhan ne ovat olemassa. Siis täydellinen lemmikki, eikö vain?

Oman Rancorini sain metsästettyä mistäpä muualtakaan kuin Rakkauden Kaupungista, Pariisista. Olimme viettämässä toukokuussa kolmekymppisiäni rakkaani kanssa siellä ja tarkoituksenamme oli viettää romanttinen loma kauniis... Joo joo, niin varmaan. Samantien kun sain lentolipun karvaiseen käteeni silmissäni alkoi vilistä kaikenmaailman Star Wars figujen ja alusten kuvat. Kyllä sinne Eiffel-tornille ehtii myöhemminkin, nyt mennään shoppailemaan!

Matkabudjettini oli ihan ok siihen nähden että tuli synttäreillä törsättyä aika rajusti mutta mietin, että tilannetta voisi vielä vähän kohentaa. Koska kohteenani oli vintage leluja myyvät kaupat kelailin että vaihtokaupat voisivat olla hyvä idea. Tämä tarkoitti siis sitä että tuplakappaleeni vanhasta Yakfacesta sai luvan muuttaa Pariisiin.


"Je suis un garçon très grand !"

Marssimme jossain Saint-Ambroisen suunnalla olevan lelukaupan sisään ja näky oli jotain aivan uskomatonta. Koko kauppa oli täynnä kaikenlaisia siistejä sci-fi / kauhu / fantasia / supersankari / jne leluja ja näytti lelupuodin sijaan enemmän joltain helevetin magealta museolta sillä erotuksella, että kaikki oli myynnissä. Siistiä!

Astelimme tiskille jututtamaan hieman tylsistyneen oloista myyjä ja kyselin, että kävisikö vaihtokauppa, olis meinaan yks figu mukana. Tämä sopi mainiosti ja kaupanteko saattoi alkaa. Myyjän ilme muuttui täysin kun laitoin vanhan kunnon Yakfacen pöydälle...

Tässä vaiheessa on pakko kertoa että joo, tiedän että kyseessä on supermegahypereläinrare figuuri ja että kyllä, olen tietoinen sen tarinasta ja siitä kuinka harvinainen se on etenkin Amerikassa mutta entäs sitten? Minulla on edelleen kotona yksi Yakface ja se on jopa paremmassa kunnossa. Mitäpä minä kahdella helvetin rumalla ja tylsällä figulla tekisin?

No mutta kuitenkin. Myyjä poistui hetkeksi juttelemaan kolleegansa kanssa vaihtokaupasta ja lopulta, kiihkeän keskustelun jälkeen, hän palasi luoksemme ja kysyi että mitä haluaisimme vaihdossa. Osoitin lasikaapissa olevaa Rancoria (100€) ja myyjä tarjosi Yakfacesta vaihdossa 80€. Eli lopullinen hinta rahassa oli 20€. Kaupat tuli! (Matkan viimeisenä päivänä kävimme kaupassa uudestaan ja siinä vaiheessa Yakfacea koristi komea 150€ hintalappu. Onnea vaan sen myymiseen!)

Kyseessä on siis The Force Unleashed versio Rancorista (selittää nuo hassut raidat) jonka mukana tuli kukkapuskan näköinen ratsastaja. Laatikko oli aivan saatanan iso joten se sai jäädä suosiolla Pariisiin. En usko että kyseistä versiota tulee ikinä saamaan Suomesta ja veikkaan, että jälkeenpäin julkaistu Jedin Paluu versio voi olla ihan yhtä hankala löytää jahka alan sitä toden teolla etsiä.


"Oh Maya, je t'aime…"

Kun tuli aika palata takaisin Suomeen minulla oli pieni ongelma miten saada kaveri kotiin ilman pahempia kolhuja. Kyllähän se harmittaisi jos se tuhoutuisi paluumatkalla. Lopulta päädyin kuljettamaan sen käsimatkatavaroissa kun taas muut aarteet saivat mennä matkalaukkuun. CDG:n lentokentän turvatarkastajien ilmeet olivat ihan näkemisen arvoisia kun laukkuni läpivalaistiin...

Kuten viimeisestä kuvasta voi huomata, Rancor on kotiutunut tänne Droidikorjaamolle mainiosti ja ehtinyt jopa tekemään tuttavuutta paikallisten kanssa. Hieman on kaverin legendaarinen ärhäkkyys karsiutunut, mutta osaapahan nykyään olla kiltisti muun kokoelman seurassa.

Lyhyesti moraalikysymyksistä.

"Örr..."

Tulipa tuossa eräänä hieman normaalia kosteampana iltana pohdittua monien SW fanien rakastamaa Mos Eisleyn juottolaa. Nyt kun koko franchise on selvästi mennyt aina vaan perheystävällisempään suuntaan (noh, siellähän ne rahat on) niin pitäisikö Lucasin kenties entisestään sensuroida kyseistä kohtausta jahka seuraavat supermegahypereläinjuhla remasterit ilmestyvät?

Kaikille lienee tuttu "Tapaus Greedo" joten miksei samantien poistettaisi digitaalisesti kaikki aseet, juomien tilalle vaikkapa jäätelötötteröt ja painotettaisiin lisää miten Tonnika Sistersit eivät tosiaankaan olleet Mos Eisleyn perushoratsuja vaan vaikkapa Sebulba ja Wicket valepuvuissa. Näillä parannuksilla tehtäisiin vanhasta klassikosta vielä disneymäisempi elämys koko perheelle ja Lucas saisi jälleen hyvät massit uusintajulkaisuista! Jee!


"Hei älä ny Pons viitti riehua, saat taas porttarin."

No joo, leikki sikseen ja vähän parempia ideoita kiitos! Tosiasiassahan Mos Eisleyn cantina on just eikä melkein se galaktisen rötöstelyn ja sikailun ydin joksi Obi-Wan sitä Lukelle kuvaili.

Tulevassa SW live action sarjassa (Jep, se on työn alla!) pitäisi ehdottomasti korostaa tätä entisestään. Strippareita, tappeluita, huoria ja "mausteen" nuuhkimista. Jossain jaksossa humalaiset Stormtrooperit voisivat pistää paikan remonttiin, toisessa Han Solo voisi pokailla Twi´lek misuja ja jos ei muuten irtoa niin krediiteillä Tonnika Sistersiltä hyvät jatkot. Kyllä Chewbacca jaksaa odotella Falconilla.

Näillä mennään!

Hetki Droidikorjaamolla

"Kohta se päänsärky loppuu..."

Minkälaista olisi omistaa oikea droidi? Siis sellainen 1:1 kääpiönmentävä pömpeli. Mahtuisiko se tänne kaksioon meidän ja marsujen kanssa? Laittaisiko se ruokaa? Osaako ne edes siivota? Näppärä leffaprojektori se ainakin olisi ja varmasti ihan ok pelikonsolin kanssa. Onkohan sitä vaikea huoltaa? Veikkaan, että kaupungilla hyöriessä sillä olisi samanlainen vaikutus kuin jos liikkuisi chihuahuan kanssa, eli naisia pyörisi ympärillä aivan helvetisti. Kuulostaa ihan kivalta!


"Mä tuun sinne vaikka pää kainalossa!"

Entäs protokolladroidi? Toki sen kanssa olisi hauska pelata korttia ja nakittaa se viemään roskat mutta siihen se jäisi. Ai miten niin? No mieti vaikka sitä, että kun siirryt makuuhuoneeseen peuhaamaan rakkaasi kanssa niin siellä se epeli istuu olohuoneessa ja kuuntelee. Hyi helvetti. Baariinkaan sitä ei viitsisi ottaa mukaan kun sen ympärillä pyörisi tiesi mitä porukkaa ihmettelemässä eikä kukaan kaipaa muutenkaan jurrikameraa mukaansa. Ehkä työpaikalla siitä olisi hyötyä mutta jumaliste se ei meille himaan tule!

Jep, astromechit on paljon sympaattisempia.

"I've just made a deal that'll keep the Empire out of here forever. "

Juhannus 2008, Pieksämäki.

Olin viettämässä avovaimoni kanssa leppoisaa jussia appiukon luona kyseisessä pikkukaupungissa kun tämä koko homma lähti taas osaltani käyntiin, tai lapasesta. Ihan miten vaan. Olimme hakemassa paikallisesta Citymarketista grillitarpeita ja muuta juhannustarpeistoa (kaljaa) kun eksyin pitkästä aikaa leluosastolle. Olin jo edellisenä jouluna ostanut sieltä alehintaan Deathstariksi muuttuvan Darth Vader Transformers robotin (aikuinen mies!) ihan vaan huvikseni, koska minulla oli mahdollisuus hankkia mokoma pöhkö esine näytille hyllyyn, joten paikka oli siltäkin osin tuttu. Nyt päädyin penkomaan näytillä olevia Star Wars figuureja ja oli pakko todeta paremmalle puoliskolle että "jumaliste, ei mun lapsuudessa tämmösiä ollu!"

Nihkeästä valikoimasta huolimatta hyllystä tarttui mukaan Pharl (eli Ralph, senkin tollo) McQuarrie ja Han Solo "with torture rack". Siis mitä helevettiä? Nämä eivät tosiaankaan olleet lapsuuteni SW figuja, ei todellakaan. Mielestäni oli to-del-la hieno homma, että McQuarrie oli viimeinkin saanut itselleen nimikkofiguurin. Onhan mies se nero kaikkien niiden vanhojen SW konseptikuvitusten taustalla.

Omituisempi silti oli Han raukka julmassa kidutustelineessään. Olihan The Empire Strikes Backissa se lyhyt kohtaus jossa sankariamme rääkättiin Bespininissä, mutta ei olisi tullut lapsena mieleenkään että moisesta olisi tehty lasten lelu. Tämä todellakin on aito post-9/11 lelu, ei epäilystäkään. Olin myyty.


"Ei ne edes kysyny multa mitään."

Tämän jälkeen keräilyhommat päätyivät osaltani ns. "helvetinmoiseen nousuun" ja aloinkin satsata yhä enemmän rahaa, jep jep, lelujen ostamiseen. Kai kyseessä oli jonkinlainen "otetaan vahinko takaisin" tyyppinen ratkaisu mutta mitäs sitten, aikuinen mies laittaa rahansa mihin haluaa. Ainakin siltä tuntui, kun koko loppukesän irtofiguureja kerättyäni löysin itselleni ihka aidon AT-AT aluksen jota olin hingunnut jo lapsesta asti. Itselläni ei sellaista lapsena ollut eikä kenelläkään kaverillakaan, sen verran harvinainen se oli jo pentuna ja kun näin sen viime elokuussa Pop Antikin ikkunassa päätin että TOI ON SAATAVA. Ja sainhan minä.

Pakko myöntää, että olihan se aika visvaisessa kunnossa vuosien varastoinnin jälkeen ja puuttuihan siitä kaikki tykit jne härpäkkeet mutta mitäs sitten, nyt minulla sentään oli sellainen! Ei pidä antaa pikkuasioiden hämätä. Kannettuani sen kotiin vietin railakkaat pari tuntia avopuolisoni Paulan ja ystävämme Antin kanssa alusta puunatessa ja hienohan siitä tuli. Palpatine olisi ylpeä!

"Tulta munille, saatana!"

Siitä se sitten lähti ja hauskaa on ollut koko rahan edestä.

Kauan sitten Kuusankoskella...

Ensimmäinen Star Wars figuuri jonka sain äitiltäni oli Boba Fett joskus 25 vuotta sitten. Muistan kun istuin auton takapenkillä ja hypistelin juuri paketista otettua Bobaa mölistessäni jotain käsittämättömyyksiä hänen riesakseen. Taisimme olla matkalla Kouvolasta Kuusankoskelle juuri sillä hetkellä. Jännä juttu mitä kaikkea sitä lapsuudestaan muistaakaan.

En alunperin tajunnut hahmosta juuri mitään muuta kuin sen, että kyseessä oli jonkinlainen roisto ja sitämyöten tosi kova jätkä. Tämä oli siis kauan ennen mitään Expanded Universe säätöjä joissa Bobasta tehtiin pikkasen liian arkipäiväinen minun makuuni. Boban ase oli samanlainen kuin Stormtrooperilla joten joku yhteys niillä oli pakko olla, eikö? Tyypin kypäräkin oli varsin pahaaenteilevä ja taisi se sarjiksissakin tehdä kaikenlaista pahaa... Omistan edelleen saman Boba Fettin ja tunnistan sen muiden joukosta sen perusteella miten sen maali on kulunut pois. Pyssykin on tallella!

Siitä se villitys sitten lähti ja jossain vaiheessa pääsin katsomaan jopa ne elokuvatkin. Sarjiksiakin tarttui haaviin kaikkien perinteistä Hämähäkkimiesten jne. lisäksi. Figuureja sain lisää ja jossain vaiheessa porukat lahjoivat minua aluksilla kuten AT-ST jonka toimme Englannista. Minulla taisi olla pentuna n. 30 "ukkelia" ja muutama alus, eli ihan jees saldo. Sitten tuli teini-ikä ja lelut vaihtuivat sähkökitaraan ja angstaamiseen.

Tässä vaiheessa suurin osa heittää lelunsa kirpparille ja unohtaa koko homman ja niin tein minäkin sillä erotuksella, että Star Wars ukkojen piti jäädä. Äiti käski! Mietin että joo, onhan nämä ihan kivoja mutta mitä mä nyt näillä enää teen? "Kyllä sä nyt säästät ne, ne voi olla arvokkaita joku päivä" äitini sanoi ja homma oli loppuunkäsitelty.

Seuraavat n. 15 vuotta kokoelmani sitten vietti hiljaiselämää kirjahyllyni päällä massiivisen Rebel Transportin sisuksissa. Toki leffoja tuli edelleen diggailtua ihan pirusti mutta lelujen keräily ei siinä iässä tuntunut kovin coolilta harrastukselta. Aina välillä esittelin kokoelmaani nostalgiamielessä kavereilleni ja kerran ostin jopa satsin figuja eräältä samaan aikaan kanssani Lahden Kansanopistossa opiskelleelta pahanhajuiselta nörtiltä. Reilun kymmenen figun satsi maksoi minulle jotain 20 markkaa ja sisältä löytyi mm. hyväkuntoinen Yakface... Ei hullumpi saalis, mutta harrastus pysyi edelleen jäissä kunnes viime juhannuksena...